S/Y Capellan purjehdus Itämerell

S/Y Capellan purjehdus Itämerellä
S/Y Capellan miehistölle tuli ainutkertainen tilaisuus laajentaa purjehdusreviiriään, kun kippari sai järjestettyä itselleen vuorotteluvapaan.
Harjoittelimme edellisenä kesänä ensimmäisen kerran elämässämme purjehdusta uudella NC321 veneellämme. Moottorivenekokemusta ja navigointikursseja toki oli takana jo vajaan 20 vuoden ajalta. Kun vene tuntui suostuvan menemään sinne minne halusimme, päätimme haluta ensin Ruotsiin Göta-kanavalle ja sieltä Vänernin, Vätternin, Trollhättanin kanavan ja Göta-joen kautta Göteborgiin ja takaisin Tanskan ja Saksan kautta.

Matkaan

Matka alkoi jo 10.6. kun liikenne oli vielä rauhallisen puoleista. Kotisatamastamme Sipoosta suuntasimme ensin Hangon, Jurmon ja Kökarin kautta Maarianhaminaan. Käytimme joskus Vene-lehdessä esiteltyä oikoväylää Utö-Kökar ja Kökar-Föglön eteläpuoli – Ledfjärden. Jälkimmäinen osuus oli Veneen numerossa 6/96 ja vaikka se oli helppo navigoida karttaplotterin avulla, aivan viimeisillä metreillä siinä, mihin ko. lehdessä väyläviiva päättyy ennen Ledfjärdenille tuloaan, oli kivikko. Onneksi pärskeet näkyivät tutkassa ja tähystäjäkin huomasi ne. Kiersimme kivet turvallisesti eteläpuolelta.
Yövyimme aina yhtä viihtyisässä Rödhamnissa ja kävimme sitten parin päivän muonan ja polttoaineen täydennyspysähdyksellä Maarianhaminassa. Sieltä alkoi meille tuntemattomat väylät ensin Ahvenanmeren ylityksellä. Tuuli oli pohjoisesta n. 10 m/s, joka oli meille erinomainen keli. Menimme täysin purjein omia nopeusennätyksiä tehden ja jatkoimme aina Finnhamnin tasalle Paradiset nimiselle suojaiselle ja suositulle alueelle.

Kuvat: Kökar kesäkuun alussa. Ahvenanmeren ylitys 10m/s tuulessa.

Kartat ja satamaoppaat

Tässä vaiheessa vähän kartta ja opastietoutta. Hankimme ensin C-MapNT kortit koko reitillemme. Onneksi ne sai nyt SuperWide versioina ja 3 muistikorttia riitti. Kallista se silti oli, yli 1000 €, hyvän etelänloman hinta kahdelle…
Ajattelin ensin tyytyä varoituksista huolimatta niihin, mutta kun yritin hahmottaa reittiä 7” ruudulta, oli nöyrästi käveltävä karttakauppaan ja ostettava kartat Öölantiin saakka eli Ruotsin itäisen saariston matkalle. Satamaoppaina oli Åke Améen - Sven A Hanssonin Naturhamnar på Ostkusten ja Nautiska Förlaget Ab:n kirjat Arholma – Landsort ja Landsort Skanör jotka kattoivat Ruotsin itä- ja etelärannikon Ahvenanmaan tasalta aina ohi Malmön Landskronaan saakka. Ensin mainittu kirja on kokeneitten Ruotsinkävijöitten luonnonsatamaraamattu, joka täydensi hyvin uudempia kauniilla värikuvilla kuvitettuja kirjoja.
Tanskaa varten hankin Brian Navinin kirjan Cruising Guide to Germany and Denmark.
Siinä kerrotaan myös tuuliolosuhteista, merivirroista ja vuorovesistä. Kaikki kirjat sain Troilmarinilta kuten CmapNT-kartatkin.
Tanskassa ja Saksassa jaetaan satamissa ilmaiseksi maanmainioita satamaoppaita Sejleren´s lehden Havnelods oppaita jotka päivitetään vuosittain. Tanska, Saksa ja Puola on jaettu 5:een eri kirjaan, joissa on saksan- ja tanskankieliset tekstit. Niistä, kuten satamaoppaistakin, selviää auttavalla kouluruotsilla.
Myös Ruotsin satamista oli jaossa ilmaisia oppaita, yhtä hyvä tai huonoja joita kaupataan esim. messuilla.

Ruotsin rannikkoa alas ja kanavalle

Sitten taas matkaan. Matka Paradisetista Göta kanavalle kesti kolme purjehduspäivää ilman suurempia pysähdyksiä. Tuulet eivät oikein suosineet ja koneajoa tuli reippaasti. Uusien satamaoppaiden innoittamana yövyimme vain luonnonsatamissa aina Memmiin asti, josta Göta-kanava alkaa. Kovan ukkoskuuron saattamana (sisäohjaamon suojasta luonnollisesti) tulimme ensimmäiselle sululle, jossa jännittyneinä katsoimme, miten edellinen vene hoiti sulutuksen. Maksoimme muodolliset 3700 SEK (4300 SEK, veneen pituus 9-12 m v. 2006) luvasta mennä Sjötorpiin Vänernille saakka.
Lisää tietoja http://www.gotakanal.se/en/.
Kovan hinnan ymmärtää kun tietää että koko 1800-luvun alkukymmeninä rakennettu kanavajärjestelmä pidetään nykyään yllä vain turistiliikennettä varten, henkilökuntaa, ystävällistä ja avuliasta sellaista, oli paljon ja kaikki paikat hyvässä kunnossa. Bonuksena kanavan varren vierassatamat ja laiturit palveluineen sisältyivät hintaan. Samalla voi ostaa kanavat ja järvet Göteborgiin asti kattavan merikorttikirjan. Elektroninen kartta on kanavilla vähän turha peli, järvillä tietysti pätevä, mutta kartalla selviää mainiosti.
Sulutukset olivat helppoja ja ennemmin tai myöhemmin jokainen vene löytää kaverinsa joitten kanssa taivalletaan peräkkäin ja ollaan yhdessä sulutuksissa. Siltojen avautumista joutui joskus odottamaan, useimmiten odotuslaiturissa. Joskus kun ei tuullut, saattoi lillua paikallaan odottelemassa.
Ensimmäisen yömme olimme heti Memmissä ensimmäisen sulun yläpuolella, pitkän meripäivän jälkeen.
Itse kanava on nähtävyys sinänsä, samoin maisemat sen varrella. Me poikkesimme Linköpingissä muonaostoksilla. Se oli huono valinta, matka kaupunkiin oli pitkä mutta onneksi meillä oli polkupyörät mukana. Satama oli ankea kaivettu monttu mutta ei kukaan sielläkään satamamaksua kysellyt eikä vastaanottajaa pienestä etsimisestä huolimatta löytynyt, vaikka kirjojen mukaan sellainen olisi ollut mahdollista. Parempi vaihtoehto ja paljon viihtyisämpi olisi ollut Söderköping jonka ohitimme.

Kuvat: Ruotsalainen kesäkaupunki. Götakanal

Linköpingin jälkeen on kanavan kuvatuin 7-portainen Carl Johanin sulku. Sulkuun sattui taaksemme iso ja karun näköinen Puolalainen teräspursi, jonka fendarimäärä oli naapureita hermostuttavan pieni. Meitä taas hermostutti, kun vene pyrki suluissa veden noustessa pusuetäisyydelle niin että piti ottaa lipputanko pois katkeamisvaaran takia. Takana ollut köysimies ei oikein hallinnut asiaa kun edessä muskelimiehet kiskoivat hampaat irvessä suotta. No, ei se niin pahaa ollut.
Olimme vaimoni kanssa liikkeellä kahden hengen miehistöllä, joten työnjako suluilla ylöspäin mennessä muodostui seuraavaksi: jätin gastin kyydistä ennen sulkua, tottumuksen myötä vauhdista joko odotuslaituriin, joka tiesi 100 metrin spurttia tai sulun luokse vähän epämääräisen kivimuurin kupeeseen. Jälkimmäinen toimi, mutta jännitti pikkuisen milloin kolahtaa.
Annoin ensin peräköyden ja kiinnitimme sen ja sitten heitin ylös etuköyden. Tämä siksi että keulapotkurilla saatoin aina pitää keulan haluamassani asennossa. Takaköyden kiinnitin niin että se oli lähes suoraan ylöspäin ja etuköysi meni vinosti eteenpäin puoli veneen mittaa. Etuköytenä käytin genaakkerin skuuttia jonka vedin eteen varvaslistaan kiinnitetyn pylpyrän läpi ja sitten vinssille. Vinssillä sai tarvittaessa kiristettyä köyttä ja hallittua venettä, yleensä riitti käsin kiristäminen. Homma on paljon helpompaa miltä se tässä kirjoitettuna kuulostaa. Kanavan nettisuvuilla on lisäksi ohjeet kuvien kanssa.
Pysähdyimme seuraavaan yöpymiseen jo Ljungsbrossa ja marssimme parin kilometrin päähän Cloettan tehtaan myymälään hakemaan matkahyvää.
Juhannuksen vietimme rauhallisessa Motalassa jossa oli Ruotsin yleisradiomuseon lisäksi kanavamuseo johon pääsi samalla kulkukortilla jolla pääsimme kaikkiin suihku- ja wc-tiloihin kanavamatkalla. Museo oli taas parin km matkan päässä kanavan varrella. Satamassa oli myös automuseo jossa oli paljon muutakin nähtävää, ihan parhaasta päästä sarjassaan.
Satamakapteeni oli Oulun poikia, ollut jo pitkään ”Herra Motalan satama” ja osasi kertoa paljon kanava-asiaa, organisaatiosta jne. Mies teki talvet kanavan kunnostustöitä pienen vakioporukan kanssa. Häneltä sain aiemmin mainitsemani Tanskan Sejleren´s Havnelods kirjat, kaikki 5. Joku oli ne hänelle jättänyt tarvitsevalle annettavaksi. Hyvä tuuri. Muuten ne olisi ollut kerättävä pikkuhiljaa alue kerrallaan koska yleensä satamissa oli vain oman purjehdusalueen lehti jaossa.

Kuvat: Sulussa, oikealla Carl Johanin sulkuportaat.

Järvet

Motalan jälkeen poikkesimme Vadstenaan joka on kaunis vanha kaupunki josta on lähtenyt Birgittalais-luostarit liikkeelle. Silläkin on oma tarinansa, johon pääsee tutustumaan museossa filmiesityksenä ja sitten sisällä laajassa näyttelyssä. Vadstenassa vierasvenesatama on linnan vallihaudassa, sekin kokemuksensa, samoin kuin linna itse.
Seuraavaksi suuntasimmekin jo kohti kanavan päätepistettä. Ennen sitä piti ylittää Vättern jonka jälkeen odotti puolen tunnin välein avautuva silta. GPS ennusti tyynessä koneella ajaessamme että olemme kahden tunnin kuluttua, minuuttia ennen sillan avautumista sen kohdalla, olimme puolitoista minuuttia ennen. Tekniikka on ihmeellistä. Vielä yksi sulku ylös ja olimme 91,8 m meren pinnasta ja sitten alamäkeen. Ennen sitä maisemat olivat erilaiset. Pieniä järvenselkiä, metsän läpi kaivettu kapea ränni (äänimerkin anto velvollisuus) ja kapeata väylää. Kanava päättyy Sjötorpiin, jossa oli vihdoinkin varmuuden vuoksi tankattava maailman kalleinta löpöä, 10 SEK/l. Eipä se hirveästi halventunut taas ennen Suomea. Onneksi yksi tankkaus saatiin tehtyä Saksassa ja vielä toinen piti tehdä Ruotsissa. Ne riittivät Nauticatin reilunkokoisen tankin ansiosta taas toistaiseksi halvan löpön Suomeen.
Vänernillä yövyimme Läckön linnan laiturissa. Komea linna ulkoa päin, mutta linnakiintiö alkoi olla täysi, joten linnan ympäri kävely riitti.
Laiturissa sinnikäs iäkkäämpi pariskunta ihaili venettämme ja erityisesti kätevää keulapuuta ja portaita Kun kävimme juttusille, ilmeni että englantilainen rouva oli freelancer toimittaja, joka oli tekemässä juttua kanavasta Practical Boat Owner lehteen (minun suosikkilehteni ulkomaankielisistä) ja aviomies oli puolalaista alkuperää. Asuivat nyt jo 20 vuoden kokemuksella Ranskassa asuntolaivassa.

Kuvat: Götakanava ja Vadstenan linnan vallihauta.

Kuunari Martha

Myöhemmin illansuussa satamaan tuli 100-vuotias tanskalainen kuunari Martha. Ihailimme puolalaisen kanssa kipparin hienoa työskentelyä kun hän laiturista poispäin puhaltavassa tuulessa rauhallisilla komennoilla sai miehistön kanssa aluksen kiinni lyhyeen laiturinpätkään. Onnittelimme häntä hienosta suorituksesta ja taas juttu alkoi luistaa niin että kipparin vaimo näki parhaaksi tarjota meille hyvää tanskalaista olutta, joka tulikin kreivin aikaan ruotsalaisen kuraveden jälkeen. Kippari kertoi että kuunaria operoi yhdistys, joka 30 vuotta aikaisemmin kunnosti lähes hylkynä olleen aluksen. Hän oli viemässä laivaa sen ensimmäiseltä järvimatkalta nyt Göteborgiin, missä kippari vaihtuisi. En kertoisi tätä näin perusteellisesti jos asia ei olisi saanut parin viikon kuluttua murheellisen käänteen. Toinen iäkkäämpi ja erittäin kokenut kippari oli viemässä laivaa Jyllannin pohjoispäästä Säbystä sen kotisatamaan Fynille, kun se upposi Gattekatiin kohtalokkain seurauksin. Sen hetkinen kapteeni ja yksi miehistön jäsen hukkuivat oltuaan radiohytissä pitämässä yhteyttä pelastusorganisaatioon. Tässä vaiheessa laivalle oli jo saatu pumppuja ja pelastusmiehistöä, mutta uppoaminen yllätti kaikki. Näimme kaiken tämän Tanskan uutisista ja kuulimme sitten pelastustoimia koskevia merenkulkuvaroituksia VHF:llä. Asia järkytti meitä kovasti. Tutustuin myöhemmin netissä asiaa koskeviin meriselityksiin, josta osa kertomistani tiedoista on peräisin.

Göta jokea pitkin Göteborgiin

Läcköstä suunnistimme sitten Trollhättaniin ja yöpymisen jälkeen kanavaa alas Göta joelle ja Göteborgiin. Kanavamaksu oli tällä kertaa vain 670 SEK. Näitä jättisulkujahan käyttää myös rahtiliikenne, joten kaikkea ei tarvitse kattaa turistiliikenteen maksuilla. Maksu peritään ensimmäisellä sululla, jopa niin että olimme muitten veneitten kanssa jo sulussa ja sieltä kipaistiin maksuhommissa. Me jouduimme menosuunnassa oikealle laidalle joka oli tällä kertaa huonompi puoli koska tuuli työnsi meitä irti sulun seinästä. Venettä oli vaikea saada kiinni kun vesi oli ylhäällä. Kanavan reuna oli reilusti partaan alapuolella ja sieltä olisi pitänyt saada kiinni portaasta, joka oli ainut kiinnipitopaikka. Ilman tuulta ja isommalla miehistöllä ei olisi ollut ongelmaa mutta nyt oli. Köyden saaminen portaan ympäri oli hankalaa, hyvä puoshaka ja ruista ranteessa olisi ollut paras ratkaisu. Jälkeenpäin ajateltuna poijuhaka olisi voinut toimia myös hyvin. Siinä harjoitellessa onnistuimme saamaan kerran veneen sen verran poikittain että lipputanko sanoi naps ja oli poikki. Sain juuri ja juuri pelastettua sen ennen kuin se putosi sulkuun. Samalla saimme kylkeen muutaman naarmun. Harmitti. Lopulta keksimme että ajan veneen lähelle porrasta ja gasti piti hetken portaasta kiinni kunnes teimme pikavaihdon, minä menin pitämään kiinni ja gasti heikommilla voimillaan hoiti veneen suunnan pitämisen keulapotkurilla. Sinällään vain tuuli aiheutti ongelmaa, itse veden virtaus on näissä suluissa olematon.
Niistäkin sitten selvittiin ja löysimme itsemme Götajoelta, jossa kävi kova vastatuuli, mutta virta vei vauhdikkaasti eteenpäin. Paras GPS-lukema oli lähellä 10 kn kun loki näytti runsaat 6 kn. Jokimaisemat eivät olleet yhtä hienot kuin Göta-kanavan puolella. Lopulta tulimme Göteborgiin ja suunnistimme ensimmäiseksi vastaan tulleeseen, aivan keskustassa, oopperatalon vieressä olevaan Lilla Bommenin satamaan. Tulimme samalla reaalimaailmaan, jossa kaikki satamat ovat täynnä tai tupaten täynnä. Tämä oli tupaten. Kiinnityimme Norjalaisen Princessin kylkeen, joka ei ollut mikään kiva kulkutie maihin. Maihin pääsi vain kun meni ensin pressujen välistä avotilaan (=omistajan terassille) ja siitä maihin. Onneksi kaverilla oli huumorintajua. Aamulla pääsimme siirtymään sataman ainoaan puomipaikkaan, missä vietimme vielä pari yötä. Göteborgin nähtävyyksiä ei kannata yrittää tässä luetella. Totean vain että satamassa oli hyvä venetarvikekauppa jonka pääliikkeestä olisi varmaan tuotu mitä vain veneilijä voi tarvita.
Seuraavaksi suuntasimme kokan kohti Jyllantia. Aika ei riittänyt tällä kertaa hienoon Göteborgin saaristoon tutustumiseen. Tungoskaan ei oikein houkutellut siihen.

Kuvat: Läckön linna, Trollhättanin kanavalla.

Tanskaan

Tanska maana ei ollut ihan tuntematon, olihan työ vienyt sinne vuodeksi oikein asumaan. Veneily Tanskan vesillä oli kylläkin vallan uutta. Lähestyminen Jyllannin pohjoispäässä, lähellä Fredrikshavnia olevaa Säbytä, tapahtui koneella kevyessä vastatuulessa. Seuraaviksi päiviksi oli luvattu kovaa vastatuulta, joten nielimme koneella ajon. Matkalla näimme useita pitkänomaisia meduusalauttoja. Niissä ajo tuntui melkein huolestuttavalta jäähdytysveden saannin suhteen. Suodattimesta ei kuitenkaan löytynyt myöhemmin meduusavainajia.
Kun Jyllannin rannikkoa katsoo vaikka tiekartoista, on vaikea ymmärtää, miten sieltä voisi löytää turvallisia suojasatamia. Salaisuus on siinä, että tanskalaiset joutuvat elämään meren voimien kanssa jatkuvasti. He myös osaavat rakentaa hyvät satamat omille aluksilleen, usein avoimelle rantaviivalle.
Säby on pieni, viehättävä tanskalaiskaupunki, oikein sellaisen prototyyppi. Satama oli rantaan aallonmurtajilla rakennettu ja hyvin suojainen. Paikkoja oli paljon, mutta niin oli veneitäkin. Täällä aloimme opiskella Itämeren eteläosien todellisuutta. Tässä satamassa oli tyypillisesti hyvät kelluvat laiturit ja peräpaalukiinnitykset. Vapaat paikat oli merkitty vihreällä lapulla, joskus päivämäärän kera. Tällä kertaa emme paalupaikalle sopineet, mutta kylkikiinnitystilaa oli vielä neljän aikoihin iltapäivällä runsaasti. Illan mittaan sitten seurasimme miten homma käy, kun ei enää ole vapaata laiturin reunaa. Valitaan sopiva veneen kylki ja siihen mennään. Se on pikemminkin ilmoitusasia kuin luvan kysyminen. Ja hyvä niin. Illan mittaan meidänkin kyljessä oli kaksi venettä ja useissa paikoissa oli neljän veneen paketteja. Vaikka tuulta oli kohtalaisen paljon, ei ongelmia ollut, kun ulompana olevista veneistä, ainakin joistakin niistä, vedettiin myös köysi vinosti tuulta vasten. Laiturin vieressä olevan veneen kippari saa antaa myöhemmin tulijoille ohjeita, se on hänen oikeutensa. Ei tarvitse yrittää roikottaa koko pakettia vain omien köysien varassa.
Kaksi seuraavaa päivää meni pyöräillessä ja paikkaan tutustuessa. Sitten oli meidän lähtövuoromme, ja kaksi kyljessä ollutta venettä varoiteltiin jo edellisenä iltana, jotta osasivat varautua köysimanöövereihin. Varautuivatkin kantamalla laiturilta veneeseen hanureita, kontrabasson ja ties mitä soittimia. Saimme sitten kuulla ruotsalaista kansanmusiikkia, merihenkistä tietysti livenä ihan orkesterin vierestä. Se oli ihan mukavaa ja kun se ei jatkunut edes puolille öin, saimme nukuttuakin mukavasti. Aamulla sitten irrotettavaa oli maasähköissä ja monissa köysissä. Se kannattaa tehdä rauhallisen leppoisasti ja yhdessä suunnitellen. Sitten H-hetkellä toimitaan määrätietoisesti vaan ei hosuen. Meillä paikka oli ahdas, koska sekä edessä että takana oli lähituntumalla neljän veneen patterit. Keulapotkuri auttoi mutta lisäksi täytyi tuupata takana olevien veneitten keulakaiteista. Tilaa ei juuri jäänyt, mutta ei kolhujakaan tullut. Vastaavassa tilanteessa seuraavalla kerralla pyydän kauniisti kyljessä olevia veneitä hetkeksi irrottautumaan kokonaan. Se on turvallisin vaihtoehto eikä lopulta vie keneltäkään enemmän aikaa, ehkä päinvastoin.
Vihdoinkin taas matkassa, tällä kertaa tuulta oli pitkin päivää 12 m/s lounaan ja lännen välistä, sopi siis kohteeseemme Grenaan, joka sijaitsee Jyllannista itään pistävän Djurslandin itäkärjessä 60 M päässä. Ajattelimme että maininki ei kohoaisi kovaksi, kun Jyllanti suojaa, mutta lopulta olimme tietysti 30 km päässä siitä suoralla reitillämme määränpäätämme kohti. Saimme siis kunnon aallokon, aika terävän sellaisen sivulta, mutta se ei tahtia haitannut. Reivattuna niin että kallistuma ei ollut epämukavaa, GPS näytti suuren osan matkaa 7 kn ja vene oli koko ajan mukavasti hallinnassa. Seija näki matkalla ensimmäisen pyöriäisen ja meni niin sanattomaksi että en ehtinyt bongaukseen mukaan. Kymmenen tunnin kuluttua olimme kiinni mukavan väljästi toppien välissä yhdessä matkan parhaiten varustetusta satamasta (130 DKK/vrk). Tällä kertaa kaupungin varsinaiseen keskustaan olisi ollut pari kilometriä matkaa, joten se jäi katsomatta kun aikataulusyistä jouduimme rientämään eteenpäin. Kuva: Säbyn pikukaupunki.
Seuraava tavoitteemme oli jossakin etelässä päin. Tuuli oli tällä kertaa jopa 11 m/s koillisesta ja vastavirtaa pari solmua. Välillä sivumyötäinen oli tuskastuttava ohjattava, varmasti osittain harjoittelun puutteesta johtuen. Huomasin kuitenkin olevani etevämpi kuin autopilotti. Jouduimme harmillisesti jättämään väliin Samsön saaren ja oioimme muitten veneitten rohkaisemina Endelaven länsipuolelta, jossa ei ole selviä merkittyjä väyliä matalikon yli. Tutkan ja plotterin kanssa oli kuitenkin helppo nähdä, ainakin hehtaarin tarkkuudella, mistä muut samalla asialla olleet veneet kulkivat. Tuuli tyyntyi lähes pläkäksi, joten epävarma kohta, vain muutamia satoja metrejä, ajettiin koneella hitaasti. Ennen yösatamaa Juselmindessä tuli päälle kova saderintama ja tuuli hyppäsi nollasta 12 m/s hetkessä. Näkyvyys oli olematon, joten tutka näytti jälleen kyntensä. Niin näytti myös sisäohjaamo, jossa säilyimme jälleen kastumatta. Sade lakkasi juuri ennen satamaa, ja erinomaisella tuurilla saimme viimeisen paalupaikan. Pujottelin veneen aivan viimeiseen, rannan päässä olleeseen väliin, ja sain satamavahdilta siitä kunniamaininnan. Hän oli mielessään arvuutellut miten käy syvyyden kanssa. Muutama isompi vene tuli jo vastaan ja suuntasi viereiseen, juuri avattuun satamaan, jossa oli jokunen kylkikiinnityspaikka. Oman satamamme vuorokausimaksu oli 100 DKK, eräänlainen keskiarvo. Tällä kertaa, niin kuin useimmiten oli laita, suihkusta sai pulittaa 5 DKK. Satamat olivat yleensä siistejä ja aina sähkö- ja vesipisteillä varustettuja. Joskus sähköstä veloitettiin erikseen 10 DKK.
Seuraavana päivänä suuntasimme jo Pikku Belttiä kohti. Sehän erottaa ison Fynin saaren Jyllannista. Keli oli koko päivän lähes peilityyni ja aurinkoinen, joten jouduimme ajamaan jälleen koneella, nyt ensin 1-2 kn vastavirrassa, sitten Pikku-Beltin ahtaimmissa kohdissa jopa 4 kn vastavirtaa. Opimme pian että kannattaa ajaa mutkittelevan salmen sisäkaarretta, siellä matalan rajassa virta oli pienin. Veneen tehokas moottori pääsi oikeuksiinsa, kun sitä ei tarvinnut huudattaa täysillä. Maisemat olivat kuin jossakin sisäjärvillä. Pyöriäisten selkäeviä näkyi enemmän kuin koko muulla matkalla. Eilisen kaltainen sadekuuro saatteli meitä jälleen seuraavaan satamaan loppuakseen juuri parhaaksi ennen kuin oli pakko tulla takaisin ulos köysisulkeisiin sisäohjauspaikalta.
Tämänkertainen satamamme, Årösund, oli tavallaan yksi päätepisteistämme, tapasimme muutaman kilometrin päässä asuvan työkaverini perheineen. Siksi kiirehdimme tänne viikonlopuksi, kaikki kun eivät olleet lomalla. Mailin päässä oli myös Årön saari, jonne oli lauttayhteys. ja jossa oli vielä suositumpi vierasvenesatama. Årösundissa ei satamassa ollut mitään erikoista. Polttoainetta sai, samoin pienestä kaupasta elintarvikkeita, ei tosin kummoista valikoimaa. Kymmenen kilometrin päässä, pitkän vuonon pohjukassa, on suurempi Haderslevin kaupunki, jonne menee laivoillekin kulkukelpoinen väylä.

Pikavisiitti Saksaan

Seuraavaksi suuntasimmekin jo Euromaahan eli Saksaan, kun kerran ihan nurkilla oltiin. Alkuperäisissä suunnitelmissa se ei ollut, joten kohteliaisuuslippukin puuttui, mutta se ei tuntunut ketään häiritsevän. Matka Flensburgiin, aivan Tanskan rajalle, kulki Jyllannin ja Alsin välistä. Se olikin ihan mukavan rauhallinen taival, tuuli kun oli ärtynyt jo 10 - 14 m/s lukemiin, nyt lännen suunnasta. Sönderborgissa odottelimme hetken nostosillan aukeamista, valotaulu näytti avautumisajan, ja sitten pääsimme taas kovaa purjeilla kunnes käännyimme länteen ja pääsimme taas kokeilemaan koneella ajoa. Flensburgissa oli paljon satamavaihtoehtoja, yksi niistä vanhassa telakka-altaassa. Me valitsimme aivan kaupungin keskustassa viimeisenä olevan sataman, jossa oli muutama paikka vapaana. Yksikin riitti.
Flensburgissa oli aivan satamaamme vastapäätä useita museolaivoja ja lisäksi merimuseo jonka ylimmässä kerroksessa oli nykyaikaisesta meripelastuksesta kertova näyttely. Pari yötä viihdymme satamassa ja tankkasimme kallista (1,15 €/l) naftaa. Tankki löytyi helposti mutta vaati vähän salapoliisityötä ja lähitehtaisiin tutustumista löytää tankkaaja. Niro Petersen nimisellä pajalla sitten työskenteli satamamestari jolla oli avain.

Kuva: Saksan Flensburg

Tanskan saarille

Suuntasimme taas Tanskan saarille, nyt Ärön saarelle Marstaliin. Harjoittelimme genaakkerilla ajoa täysmyötäisellä. Lopulta pläkä oli taas niin täydellinen että koneajeluksi meni loppumatka. Paikka oli taas tupaten täysi mutta saimme itsemme kiinni ylimääräiselle päätypaikalle. Polkupyöräillen kaupunkiin tutustumista yhden päivän ajan ja toisena aamuna taas matkaan. Ajoimme Fynin ja Langelandin välistä koilliseen kohti Isoa-Belttiä. Maantiekartasta katsoen vettä on väljästi, mutta täälläkin on parempi luottaa merikortteihin. Matka meni mukavasti pujotellen keppien välistä. Suomalaisenkin saa tarkaksi navigoinnissa. Välillä oli matalia kohtia, joihin ei vain kerta kaikkiaan ollut merkitty mitään väylää edes kartalle. Liekö loppuneet väyläntekijöiltä määrärahat kun muutaman mailin pätkä väylää puuttui tyystin. Siinä sitten me ja muut ulkomaalaisveneet arvailimme minne mennä. Paikalliset menivät mistä sattuu. Syvyyslukema kaiussa oli välillä alle 1,5 m kun syväyksemme on 1,75. Tiheä leväkasvusto arvatenkin lakosi kölin edestä. Oppipahan siinä suhtautumaan asioihin fatalistisesti. Langelandin pohjoiskärjestä taitoimme itään ja yhdeksän tunnin tuulettoman kelin ja koneajon jälkeen olimme jo Själlannin eteläkärjessä Vordningburgissa, jossa yövyimme pienessä klubisatamassa. Maksukin perittiin ja suihkussa sai käydä ja pudottaa lähtiessä huoltorakennuksen avaimen postilaatikkoon. Tähtiä ei tosin tippunut miljööstä.

Takaisin Ruotsiin

Vauhtiin kun oli päästy, lähdimme jo aamusumun sekaan. Jälleen ahdasta väylää ja siksakkia. Mitään ongelmia ei toki ollut ja Mönin ohitettuamme päätimme kurvata suoraan Ystadia kohti Ruotsissa. Matkaa oli luvassa 82 M ja kuinka ollakaan, tuulesta ei ollut apua kuin nimeksi. Siis Yanmar taas peliin kaikkien 40 hevosen voimin ja matka jatkuin jokseenkin leppoisasti lueskellen ja autopilotin hoidellessa tehtäviään. Tutka auttoi kovasti erityisesti reittijakoalueella, jossa muuten on oikein laivojen liikenneympyrä. Liikenne oli sen verran vilkasta että täytyi oikein tuumata milloin oli paras hetki tuikata väylän yli kohtisuoraan jotta ei jäänyt isompien jalkoihin. Ei ole Suomenlahden ylitys oikein mitään tähän verrattuna mutta tässähän on mukana melkein kaikki Suomenlahden taivaltajat ja lisäksi kaikki muutkin Itä-mereltä Atlantille suuntaavat laivat jotka eivät Kielin kanavaan mahdu. Ongelma tämä ei ollut mutta pientä tarkkuutta vaatii ja sen kohtisuoran ylityksen.

Ystad on kaunis kaupunki ja satama suojainen. Täälläkin olimme sopuisasti kylkikiinnityksessä kakkosena. Polkupyörällä maisemat tulivat taas tutuksi, muonatäydennyksiä tehtiin ja odoteltiin sumun hälvenemistä.

Bornholmin lenkki

Kun se ei hälventynyt, käänsimme keulan kohti Bornholmia, jännittäen hiukan, miten laivaväylien ylitys nyt onnistuisi, kun näkyvyyttä ei ollut kuin 100 metriä. Se oli helppoa kun keksin miten saan tutka-plotteriyhdistelmällä luotettavasti seurattua muun liikenteen nopeutta ja suuntia. Raymarinin mini-arpa ei siihen oikein pysty. Kupuantenni antaa sen verran epämääräiset maalit että arpan tietokone laskee varmaankin monen desimaalin tarkkuudella pieleen. Sekä nopeus että suuntalukemat vaihtelevat sinne tänne. Antennin lyhyt pituus ei parempaan pysty, se taitaa olla luonnon laki. Ei hätää, merkkasin n. 3 minuutin välein Mark-painikkeella oman sijaintimme ja yhtä kyytiä seurannassani olleet alukset. Näin muodostuivat janat joista oli helppo päätellä oliko joku alus kanssamme törmäyskurssilla.
Sumussa seikkaili ainakin yksi purjevene ilman tutkaa koska rahtilaivat varoittelivat tätä uhkarohkeaa olemattomasta näkyvyydestä ja kehottivat varovaisuuteen. En kyllä oikein ymmärrä, mitä vene olisi voinut enää tehdä jos sadan metrin päästä olisi ilmestynyt laivan keula sumin seasta. Kiitos ammattimerenkulkijoiden taidon ei yliajouutisia ole kuulunut.
Bornholmin pohjoiskärki ilmestyi aavemaisesti sumusta ja kiersimme itäpuolelle ystäviemme suosittelemaan Tejnin satamaan. Olimme ensimmäistä kertaa siellä lomamatkalla ja niinpä odotimmekin innolla kuuluisia tasaisia pyöräreittejä. Löysimme ilmeisesti Tanskan suurimman ja pisimmän ylämäen kun halusimme nähdä Olskerin pyöreän kirkon. No, paluumatka vei ensin saaren pohjoiskärkeen ja takaisin Tejniin eikä matkalla juuri polkea tarvinnut. Oikein upea retki.

Kuvat: Tejnin satama Bornholmilla, Tanskan korkein mäki Bornholmilla.

Ja taas Ruotsiin

Tuuli äityi kovaksi koillisesta ja parin päivän odottelun jälkeen, kuinka ollakaan, tuuli laski siedettäväksi ja saatiin sumua. Mehän olimme jo konkareita sellaisissa olosuhteissa ja niinpä emme epäröineet tuikata aallonmurtajan suojasta ulos aallokkoon ja kohti Karlskronaa. Matkalla oli mukava nähdä taas ammattimerenkulkijoitten kohteliaisuutta kun Superfast Ferries kiersi meidät kaukaa keulan puolelta ohi ennen kuin käänsi etelän suuntaan. Nopeus paljasti laivan ja vilaus kyljestäkin nähtiin kun sumu raottui puolen kilometrin päähän. Toinen tapahtuma säikäytti enemmän kun nopean pikaveneen oloinen kaiku tuli kaartaen kohti. Toivoin että kaveri tietää mitä tekee. Emme saaneet mitään havaintoa keulamme edestä aika läheltä menneestä aluksesta jonka lopulta päättelimme olleen lintuparven. Ennen Karlskronaa sumu alkoi hälvetä joten saatoimme arvuutella missä oli se kuuluisa kivi jossa kerran parkkeerasi yksi punalippuinen sukellusvene. Yksi sopiva laakea kallio nähtiin joten päätimme että siinä se nyt on ja otimme valokuvan todistusaineistoksi. Vastaan tuli vielä ennen kaupunkia Ruotsin merivoimien kaksimastoinen koululaiva. Ei ihan Suomen Joutsenen veroinen mutta tämä kulki ihan omin voimin.
Karlskronassa kävimme laivaston museossa ja katselimme päivän kaupunkia jonka jälkeen jatkoimme taas tutuissa olosuhteissa eli sumussa. Tällä kertaa sitä riitti johonkin Öölannin eteläkärjen tasalle ja sitten saimmekin loppumatkan olla paremmissa näkyvyysolosuhteissa. Suunnistimme Öölannin Borgholmiin ja mietimme missä mahtaa olla Ruotsin kuninkaan kesämökki eli Solidenin linna. No, ei tarvinnut kauan ihmetellä kun kuningas itse ystävällisesti näytti sen meille kurvatessaan isolla moottoriveneellään 50 metrin päästä keulamme ohi ja rantautui laituriinsa. Huiskutimme kuninkaallisesti mutta en ole ihan varma tummennettujen ikkunoiden vuoksi saimmeko palkkioksi ihan oikean kuninkaallisen vilkutuksen. Perässä ajaneesta sotaväen veneestä ei kuitenkaan vilkuteltu.
Borgholmissa oli rantaan pystytetty sirkustelttoja ja maailmanpyörä. Muutenkin koko kaupungissa oli karnevaalimeininki. Kivaa vaihtelua. Hieno auringonlasku saatteli meidät iltauniset unten maille ja aamulla taas reippaan 50 mailin taipaleelle Märso nimisen saaren rantaan yöksi. Alkoi taas luonnonsatamavyöhyke. Toinenkin luonnonsatamayö perään, itse asiassa tällä kertaa ankkurissa suojaisessa lahdessa. Sitten Nynäshamn jossa olisi voinut viihtyä pitempäänkin. Jatkoimme kuitenkin jo seuraavana päivänä sen viimeisen kalliin tankkauksen jälkeen Sandhamniin tai oikeastaan Lökholmeniin, koska Sandhamn oli tupaten täysi jonkun purjehduskisan vuoksi. Tämä käynti oli tietysti lähes pyhiinvaellusmatkan veroinen vaikka paikka ei lopulta ihan meidän makuumme ollutkaan. Loppumatka olikin sitten jo enemmän rutiinia. Paradisetissa ankkurissa noin sadan viidenkymmenen muun veneen kanssa sopuisasti. Ei natisseet fendarit. Vielä yksi yö kelin odotusta Tjockön kylälahdella joka suojasi pohjoistuulelta ja sitten takaisin Ahvenanmaalle tiukahkolla sivuvastaisella. Vauhtiin päästyämme laskimme ankkurin vasta Bänö-Ö:ssä kahden veneen ruuhkassa. Se toinen oli kahden sadan metrin päässä ankkurissa. Kotisatamaan tultiin parin yöpymisen jälkeen ja niin oli tämä seikkailu suoritettu ja puolen metrin ruohikko kotipihalla viikatetta odottamassa.

Kuvat: Kuninkallinen ohitus. Oikealla Nynäshamn.

Kuvat: Sandhamn, Tjockön kylänlahti ennen Ahvenanmerta, Elisaari melkein kotona.

Loppumietteet

Göta- kanava oli hieno kokemus. Kanava on rakennettu 1800-luvun alkukymmeninä ja oli kunnostettu hienoon kuntoon ympäristöineen, niin kuin vain ruotsalaiset osaavat. Sitä käyttää vain turistiliikenne ja henkilökunta oli avuliasta. Sulutukset onnistuivat meidän kahden hengen miehistöllämmekin helposti. Suuret järvet olivat meren kokoisia. Sää suosi meitä, oli pilvistä, välillä paistoi ja vain pari kertaa saimme sadetta niskaamme. Suomessa oli kuulemma vähän kosteampaa.

Pahin tuuli koettiin viime metreillä Westendin ja Lauttasaaren edustalla. Idästä puhalsi niin että suhteellisen matalalla vesialueella aallokko oli syvää ja putosimme välillä kunnolla aaltojen väliin vasta-aallokkoon puskiessamme. Viimeinen yllätys Helsingin edessä oli sinisen meren muuttuminen yhtäkkiä likaisen ruskeaksi ja vaahtoavaksi. Tulvat olivat tuoneet terveisensä merelle saakka.
Tämä veneseikkailu oli vähintään yhtä haasteellinen meille kuin pallon kierto. Kokemusta ja itsevarmuutta se kyllä lisäsi. Samalla Itämeri kutistui mielessä muutamiin päivämatkoihin hahmottuviksi alueiksi ja joka kolkka tavoitettavaksi, kunhan sitä aikaa vain piisaisi…