Matka Välimerelle Nauticat 44, Lilja III:lla

1. Espoosta Kieliin

Matkaa aloitettiin suunnitella noin vuotta aikaisemmin ja viimeinen sysäys oli veneen nosto syksyllä 2005, joka ei meinannut onnistua alkuunkaan kokemattoman nosturin käyttäjän takia. Mies sai jopa mesaanimaston pyörähtämään ilmassa ylösalaisin ja katsojat sekä me asiaan osallistujat juoksemaan alta suojaan kuka minnekin. Tällöin päätin, että tämä sirkus vaatii hieman pitemmän väliajan kuin muutaman kesäkuukauden. Lilja suunnittelemaan vuorotteluvapaata ja minä tekemään tarvike-, hankinta- ja korjauslistoja. Näihin hankintoihin kuului myös lääkekaapin muodostaminen lääkärini ohjeiden mukaisesti ja yhden esimerkin mainitakseni oli raajan katkeaminen merellä ja siihen tarvittava särkylääkitys useammalle päivälle. Reseptin kirjoittamisen jälkeen lääkärini totesi, että seuraavaksi teholtaan olisi morfiini, joten pyysin sitäkin muutaman annoksen, ei tullut. Itselläni on kansainvälinen huviveneen kuljettajan pätevyyskirja CMSI ja veneellä kansainvälinen huvivenetodistus, näiden lisäksi veneellä venevakuutustodistus. (Suosittelen kääntämistä ainakin englanniksi).

Veneeseen tehtiin syksyllä pohjan puhdistus gelgoutiin asti ja keväällä heti kun ilmat sallivat maalattiin neljä kerrosta primeriä ja kaksi kerrosta myrkkyä pohjaan. Vesilinjaa nostettiin samalla noin 50 mm eli alempi sininen raita vesilinjassa maalattiin umpeen. Purjeita kunnostettiin ja spinakkerista valmistettiin genaakkeri sekä varustettiin sukalla. Samalla uusittiin purjesuojat mesaanille ja isollepurjeelle. Purjeita varattiin mukaan 7 kappaletta. Veneeseen ei varsinaisesti hankittu uusia laitteita lukuun ottamatta elektronisia karttoja plotteriin, paperikartat meillä oli jo ennestään Mustalle merelle saakka.

Matka alkoi Nuottaniemestä Espoosta 1 heinäkuuta 2006 ja suuntautui kesäpaikkamme Hartesvikin kautta Maarianhaminaan The 10th Nauticat World Sailing Regattaan jonne saavuimme purjein 6. heinäkuuta. Seuraavana päivänä satama alkoi täyttyä Cateista joita saapuikin aikamoinen määrä. Kilpailuun oli lupautunut gasteiksemme poikamme Janne sekä kaverinsa Valtteri ja he saapuivatkin kahdeksannen päivän aamuna kello viisi. Olimme valmiit kilpailuun. Kilpailupäivä alkoi saunalla ja sen jälkeen kipparikokouksella, jonka veti Jussi vuosien kokemuksella. Kilpailu oli heikkotuulinen ja sijoituksemme 10 sija ei ollut gastiemme mielenmukainen eikä muuten meidänkään, mutta kilpailu sinänsä oli loistava kokemus ja elämys meille kaikille.

Pikainen sauna ja juhlalippujen nosto sekä palkintojenjako ulkona ennen ÅSS:n paviljonkiin siirtymistä, jossa nautimme kaikki yhdessä illallisen. Veneellämme jatkoimme iltaa hanurimusiikin tahdeissa, illan hanuristina toimi Hannu Laine joka soitti hyvin yhteen, melkein puoli neljään.

Sunnuntaina useimmat lähtivät risteilylle Simrishamniin. Me jäimme kuitenkin veneelle ettei meitä vaan jätetä ulkomaille, kuten oli ollut aiemmin tapana.

Maanantaina 10 heinäkuuta sää oli pilvinen ja tuulinen. Lähdimme aikaisin Helenan ja Pekan avustamana huoltoaseman laituriin jossa oli vuorostaan Ossi ottamassa vastaan. Tankkasimme veneen ja Jussin sekä Ossin saattelemana lähdimme kohti Välimerta. Ilmoittauduimme Merivartiostolle, että poistumme maasta. Ensimmäinen ukkoskuuro saavutti meidät jo ennen aluevesirajaa ja toisen kuuron saavuttaessa meidät teimme ensimmäisen reittimuutoksen joka veisi meidät Kalmarin sijasta suoraan Ruotsin rannikolle. Tuuli oli vastaista 11-13 m/s ja sadetta riitti. Saavuttaessamme Ruotsin rannikon sää oli jo huomattavasti parempi ja ankkuroimme Korsö:n edustalle. Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin eteenpäin ja tuulen ollessa vastaista jouduimme ajamaan koneella kokopäivän ja saavuimme illalla Tväreniin. Ankkuroimme suojaiseen lahteen, mutta tuulen kääntyessä ja voimistuessa jouduimme siirtymään paikallisen pursiseuran laituriin. Ilta muuttui todella kauniiksi ja kävimme uimassa ja sitten nukkumaan. Yöllä kolmen aikaan tuuli oli voimistunut jälleen jolloin lisäsimme springiköyden ja totesimme peräpoijun olevan jossakin veneen alla mutta eikun nukkumaan.

Aamulla heti purjeilla liikkeelle tuulen ollessa noin 7-8 m/s ja matkasimme koko päivän kunnes illalla kello 23 laskimme ankkurin Torrö Stickskärissä. Naapurivene oli muten NC33 Ruotsin lipun alla.

Aamulla 13 heinäkuuta heti liikkeelle, aamiaisen nautimme matkalla ja suuntasimme purjein kohti Borgholmia jonne saavuimme 19.30. Sataman ollessa täysi pääsimme saksalaisen vanhan puisen purjeveneen kylkikiinnitykseen. Kiinnitystapa oli meille matkan tässä vaiheessa hieman vieras. Aamupäivällä lähdimme eteenpäin huolimatta siitä ,että prinsessa Viktoria vietti saarella syntymäpäiväänsä. Kohteemme oli Kalmar jonne suuntasimme täysin purjein kunnes tuuli tyyntyi täysin ja jatkoimme koneella. Saavuimme sinne hyvissä ajoin iltapäivällä, jolloin oli hyvin tilaa vielä laitureissa.

Meitä oli vastaanottamassa kaveri joka paljastui suomalaiseksi ja myöhemmin todelliseksi merenkävijäksi. Kaveri oli veneensä Maria III:n kanssa kiertänyt meriä yli 7 vuotta ja ollessaan paluumatkalla Karibialta Azorien kautta joutunut myrskyyn jossa masto oli katkennut ja vene kokenut muutenkin suuria vaurioita. Maston paikalla seisoi spinnupuomi, joka oli tuettu köysin varvaslistaan ja puomina oli mela, alumiiniputki ja laudanpätkä letkukiristimin yhteen liitettyinä. Myrskyn jälkeen tällä rikauksella hän oli pyrkinyt laivareiteille Atlantin yli mutta 4 viikkoa myöhemmin ruuan loppuessa oli alkanut toivokin loppua, kunnes pelastus tuli aivan viime hetkillä.

Tapasimme myös suomalaisen pariskunnan joka oli matkalla ylöspäin käytyään Helgolandissa. Illalla kylkeemme kiinnittyi iso moottorivene, jota muut eivät huolineet viereensä sataman ollessa jo täysi. Sovimme tämän veneen kipparin kanssa, että aamulla lähdemme aikaisin ja hän siirtää veneensä hetkeksi irti meistä ja palaa laituriin. Näin myös tapahtui. Lähtö kello 7.00.

Purjeet heti ylös ja suunnaksi Utklippan auringonpaisteessa tuulen ollessa myötäinen. Tuuli tyyntyi ja kone käyntiin kello 17 .00 jolla ajoimme Utklippanin satamaan kello 18.00. Utklippan on pieni saari jossa suojainen sisäsatama. Sataman ollessa laituripaikkojen osalta täysi katselimme sopivan veneen kyljen johon kiinnittyä. Tällä kertaa hollantilaisen purjeveneen kylkeen, jossa rouva rupesi pesemään kantta selin meihin, että ymmärtäisimme pysyä poissa. Veneen kippari otti toki meidät vastaan nolostuneena. Seuraavaksi meidän kylkeemme kiinnittyi tanskalainen vene. Satamassa rauha ja tasapaino.

16.7 Utklippanilta 4 purjetta ylhäällä suuntana Bornholm, jonne saavuimme 19.30. Tilanne satamassa hieman vastaava kuten edellissessäkin eli kylkikiinnitykseen Bavaria 39:n kanssa, jossa kauhisteltiin jos tuuli yltyy niin mitä tapahtuu? Vedimme springiköydet suoraan maihin, joten ei mitään hätää. Suihkuun ei päästy kun ei ollut Tanskan kolikoita sen enempää meillä kuin satamatoimistollakaan. Iltatoimet veneellä.

Seuraavana aamuna auringonpaisteessa koneella vastatuuleen Möen saarelle, jossa satamakapteeni Bette otti meidät erittäin ystävällisesti vastaan ja ohjasi meidät huoltoaseman laituriin ja antoi suihkuun tarvittavat kolikot. Aamulla tankkasimme 150 l. ja maksoimme satamamaksun sekä saamamme suihkurahan. Tähän mennessä oli lokiin kertynyt Espoosta 780 mpk.

Purjeilla aamusta sivutuulessa kohti etelää. Tuuli voimistui pitkin päivää ja tuli aika kääntää länteen jolloin tuuli kääntyi myös täysin vastaiseksi, joten ajelimme koneella Fehrmaniin. Saavuimme 20.30 satamaan, entiseen lauttalaituriin ennen Fehrmannin sillan valmistumista. Kiinnityimme puupaaluihin laiturin päässä. Paikallinen vanha isäntä kertoi sataman olevan ainut Saksassa, jossa tulisimme näkemään sekä auringonnousun sekä laskun samasta paikasta. Näin tapahtui.

Aamulla lähdimme kohti Kieliä ja Holtenauta. Lämpötila nousi jo huomattavaksi yli 30 astetta. Holtenaussa etsimme satamakapteenia, jota ei sitten ollutkaan paikalla ja sulkumestari sanoi hänen olevan muutaman päivän poissa mutta voisimme pudottaa 7 euroa 80 senttiä postilaatikkoon, joka on sen ja sen kadun varrella. Sitä laatikkoa ei sitten löytynyt, tosin etsintätoimekin olivat olemattomat.

2. Kielistä Niewpoortiin

Edessämme on Kielin kanava, jonka läpiajaminen merkitsee meille huomattavia muutoksia poistuessamme kotivesiltä, venevakuutusmaksun korotus 100 % sekä siirtyminen vuorovesiin ja virtoihin.

• sulkuja on molemmissa päissä neljä rinnakkain, joista huviveneet käyttävät ns. vanhoja sulkuja
• kanavan pituus 53 mpk (98,6km)
• suurimmat sallitut alusmitat syv. 9m , pit. 235m , lev. 32,5m ja kork. 40m
• suurin sallittu nopeus 15 km/h (8,1 kn)
• purjehtiminen kanavassa kielletty, purjeet saa toki olla ylhäällä mutta koneen on käytävä
• huviveneille on useita satamapaikkoja kanavassa sekä polttoainetta on saatavissa
• kanavassa eivät huviveneet enää tarvitse luotsia eikä lippua, että alus kulussa ilman luotsia

20.7 kello 12.00 ajoimme Holtenaussa sulkuun ja niin kanavamatka sai alkunsa. Kanavassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä lukuun ottamatta vilkasta liikennettä suurilla valtamerialuksilla. Puolessavälissä kanavaa on kaupunki nimeltään Rendsburg ja rannalla ravintola, josta soitettiin Maamme laulu ohittaessamme ko. ravintolan. Minä luonnollisesti asennossa takakannella. Saavuimme Brunsbuetteliin 19.15 ja kiinnityimme englantilaisen purjeveneen kylkeen ja välittömästi meidän kylkeen kiinnittyi hollantilainen teräsvene, jonka kippari tuumasi ettei puhuta veneiden painoista noille englantilaisille mitään. Sopimus piti.

Suihkun jälkeen siirryimme syömään rantaravintolaan helteisessä säässä. Ruoka-annosten saapuessa tuli ensimmäinen tuulenpuuska ja kohta perään oikein kunnon puhuri, joka lennätti useamman sadan naakkaparven satamaan. Naakat olivat todella hätää kärsimässä lentotaitojen jäädessä tuulen jalkoihin. Tätä katsellessa huomasin veneiden lähtevän myös reippaaseen liikkeeseen. Juosten veneelle kuten moni muukin ja lisäämään köysiä sekä sitomaan niitä paremmin. Ruoka jäähtyi ja tuuli tyyntyi.

Aamulla menimme ensimmäiseksi tankkaamaan vesisäiliön ja ottamaan samalla polttoainetta vaikkemme sitä juuri tarvinneetkaan. Asiamme kiinnosti kuitenkin paikallisia poliiseja jotka tulivatkin luoksemme, mutta ennen kuin he ehtivät kysyä mitään toivotin heidät tervetulleiksi alukseen ja kysyin mitä he haluat ? Ei muuta kuin uteliaisuudesta halusivat tietää minne olemme matkalla ja kuultuaan halustamme purjehtia Välimerelle he ilmoittivat haluavansa samaa. Emme luvanneet ottaa heitä mukaan.

Tulimme ulos sulusta 10.30 Elbelle, ilma oli sumuinen ja vesi likainen. Ajoimme koneella Cuxhaveniin. Laituripaikkana oma upea sivukiinnitteinen laituri ja hetken päästä nousi Suomen lippu salkoon.

Aamulla jatkoimme matkaa ja satamasta lähdettyämme vastaamme tuli laiva jonka peräaalto vasten vuorovesivirtaa nousi todella suureksi ja Liljan ollessa keulakannella lepuuttajia telineisiin laittamassa aalto nousi keulan yli ja kaatui suoraan Liljan päälle, Pohjanmeren kaste tuli näin hoidettua alta pois. Näimme ensimmäiset pyöriäiset, kaksi kappaletta. Iltapäivällä lähestyimme Langeoogia ja kysyin VHF:llä milloin satamaan pääsisi meidän syväyksellä? Satamakapteeni suositteli odottamaan vähintään 2 tuntia, mieluummin 3 jolloin ylävesi olisi korkeimmillaan ja ajamaan ensimmäisen laiturin päähän jolloin loppu hoituisi itsestään. Odottelimme ja ajoimme sen 2:n tunnin kuluttua laiturin päähän, naru laiturilla oleville veneilijöille ja tarkoituksena kääntää vene kylkikiinnitykseen mutta olimme pohjassa kiinni, jolloin laituriväki neuvoi odottamaan 20 minuuttia ja sitten kääntämään veneen koneella laituriin. Näin teimme ja se onnistui, oli kuulemma ylävesi korkeimmillaan. Asiaa hieman tuumattuani kysyin laituriporukalta paljonkos sitä vettä oikein on kun on alavesi, kuulemma 80 senttiä, mutta ei hätää vene uppoaisi liejupohjaan ja nousisi veden mukana taas kun se aika koittaa. Yöllä oli tosi kova ukkonen mutta me olimme kuin kivijalalla metrin verran pohjamutaan vajonneina.

23.7 ja 1026 sm takana irrottaudumme Langeoogin laiturista 10.30 ylävedellä ja laituriporukan kannustamana suuntana seuraava Itäfriisin saari Borkum. Edelleen vastatuulta, joten koneella eteenpäin, saavuimme Borkumiin 17.40 ja kiinnityimme laituriin jossa oli vihreä lappu ja puhelinnumero johon soitin ja saimme luvan olla laiturissa seuraavan yön laituripaikanomistajan jäädessä yöksi Wattimerelle. Kävimme maksamassa paikan satamatoimistossa jossa todettiin veneemme olevan liian painava kyseiseen paikkaan ja annettiin seuraava laituripaikka joka oli laituri 3. Laituri 3 oli varustamon laituri joka ajoi laivalla näiden saarten välistä liikennettä. Illalla saapuikin laiva tähän laituriin ja kapteenin kanssa keskustellessani saimme luvan olla paikallamme, koska mahduimme molemmat samaan laituriin. Hetken päästä satamakapteeni tuli ajamaan meitä pois ja neuvomaan taas uutta laituria. Emme vain lähteneet ja totesimme asian olevan jo sovittu varustamon kanssa. Satamakapteeni oli erittäin loukkaantunut ja poninhäntätukka heiluen poistui itsekseen jupisten paikalta.

Aamulla Hollannin lippu saalinkiin ja keula kohti ko. maata. Karttoja tutkiessa huomasin kapean noin 2 metrin syvyisen uoman, joka oikaisisi huomattavasti seuraavalle saarelle ja vesikin olisi jo sen verran ylävedenpuolella sekä toleranssit huomioiden väylä olisi ajettavissa. Olimme jo selvittäneet omasta mielestämme pahimmat paikat kun vene jysähti pohjaan ja vuorovesivirta painoi meitä voimalla eteenpäin ja sitten jatkuvaa jytinää kunnes sain koneella pakitettua että vauhtimme pysähtyi, vene ympäri ja sama jytinä uudestaan kunnes pääsimme vapaille vesille. Ensi kosketus Hollantiin oli pohjakosketus.

Tämän oikotien menettäminen merkitsisi huomattavaa kiertämistä ja takaisinpäin menemistä joten päätimme jatkaa matkaa pysähtymättä yön yli. Illan pimetessä huomasimme kuinka paljon öljynporauslauttoja siellä oli sekä muuta laivaliikennettä ja kalastajia. Lautat olivat todella valtavan kokoisia mutta erinomaisesti valaistuja.

Vaikeusastetta nosti huomattavasti lauttojen suuri lukumäärä ja etäisyyksien arvioiminen pimeässä. Tutka päälle ja navigoimaan kunnes ajauduimme erästä lauttaa niin lähelle, että siellä sytytettiin suuret valonheittäjät joilla meidät valaistiin ja seurattiin kunnes olimme heidän mielestään riittävän kaukana tai todettu vaarattomiksi veneilijöiksi öisellä Pohjanmerellä. Nostimme varovaisuusastetta. Hieman myöhemmin läksimme kiertämään yhtä lauttaa paapurinpuolelta nyt riittävällä etäisyydellä, mutta etäisyys pieneni ja pieneni vaikka olin kääntänyt jo melkoisen tovin paapuriin. Hidastimme melkein pysähdyksiin ja kiikaroimme kohdetta jolloin selvisi, että olimme suuren rahtilaivan takana jonka sillan takana olevat rappuset oli valaistu useamman kerroksen matkalta. Alus kääntyi edessämme 360 astetta piihin ja pudotti ankkurin. Tiesi varmaan missä kaasu- ja öljyputket kulkevat me emme joten jatkoimme matkaa.

Aamun sarastaessa jätin ruorin Liljalle varoitellen kovasta laivaliikenteestä ja menin nukkumaan. Herätys kahville ja suunnaksi Schevenigen. Olimme hyvissä ajoin satamassa ja pääsimme laituriin kylkikiinnitykseen. Noin 2 tuntia myöhemmin oli kylkeemme kiinnittynyt kuuden veneen rivistö. Tämä satama oli täysin satama mitä olen milloinkaan nähnyt, ei yhtään vapaata vettä satama-altaassa. Tapasimme täällä suomalaisen pariskunnan joka oli matkalla Karibialle.

Aamulla luulimme, ettemme pääsisi liikkeelle kuin joskus iltapäivällä, mutta kaikki veneet olivat lähdössä kello yhdeksän, joten mekin pääsimme viimeisinä puoli kymmeneltä liikkeelle. Ajoimme satamassa olevalle huoltoasemalle ja tankkasimme pari sataa litraa polttoainetta.

Puolilta päivin korvasimme Hollannin lipun Belgian vastaavalla. Olimme Belgiassa ja menimme Breskensin satamaan, joka on erinomainen tilava satama sivukiinnityksineen. Seuraavana päivänä purjehdimme Oostendeen ja halusimme Mercator satamaan, mikä ei ollutkaan kovin hyvä ratkaisu. Jouduimme odottelemaan sulussa 4 tuntia ja sinä aikana muut satamat olivat jo täyttyneet, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi alkuperäinen suunnitelma. Saimme sulussa laituripaikka numeron johon kiinnittyä. Laituri oli luonnollisesti jo täytetty ja paikan ottaneet englantilaiset eivät olleet milläänsäkkään, joten lepuuttajia väliin ja hitaasti väliin painuen saimme tilaa veneellemme ja kiinnityimme englantilaisten alukseen, vaikka emme me siitä mihinkään olisi karanneet vaikka emme olisi köysiä kiinnitelleetkään.

Seuraava satama Nieuwpoort oli satama, josta saimme laituripaikan 10 päiväksi. Olimmehan tulleet isovanhemmiksi muutama viikko aikaisemmin ja nyt tarkoituksena oli mennä Suomeen kastetilaisuuteen. 29.7 ja 1388 sm takanamme ajoimme Kusttramilla takaisin Oostendeen, junalla Brysseliin ja sieltä lentäen Suomeen.

3. Niewpoortista Camaret sur Meriin

Palasimme veneelle puolenyönaikaan 6.8.2006. Aamulla veneen puhdistusta ja tavaran hankintaa. Iltapäivällä saimme vieraita veneelle kun samassa satamassa olevalta suomalaisveneeltä tultiin tervehtimään meitä. Keskusteluissa selvisi, että olemme menossa molemmat Välimerelle. Veneen nimi on Liisa ja miehistönä Heikki, Liisa ja Timo. Veneessämme oli polttoaineen hajua enemmän kuin luvallista ja vika löytyikin paluuputken magneettiventtiilin liitoksesta. Kiristin liitoksen.

8.8 aamulla purjehdimme Dunkerqueen 10 m/s tuulessa ja vesisateessa. Seuraavan päivänä näimme rahtilaivan, jonka sillassa luki suurin kirjaimin Sillanpää laivan nimi oli kuitenkin Mari. Tätä ihmetellessäni kuulin VHF:llä kutsuttavan suomalaista purjealusta. Vastatessani selvisi, että juuri siitä laivasta kippari kutsui meitä ja kertoi olevansa ainut suomalainen laivassa ja purjehtivansa Hollannin lipun alla. Valitettavasti unohdin kysyä mitä Sillanpää tarkoitti tässä tapauksessa. Calaisin edustalla vastavirta 3,5 kn ja vesisadetta. Seuraava satama oli Bologne, ilma edelleen tuulinen ja pilvinen.

Seuraavana oli tarkoituksena purjehtia suoraan Cherbourgiin yön yli. Lähdimme kello 12 liikkeelle pilvisessä ja tuulisessa säässä. Matka ei oikein joutunut vastavirrasta ja huonosta kurssista johtuen, mutta hiekkasärkkien vuoksi ei kurssia voinut juurikaan muuttaa. Vettä oli allamme yli 10 metriä mutta hiekkainen pyörteinen vesi valoi kokoajan epävarmuutta syvyyden suhteen. Tuuli yltyi, sade koveni ja muita huviveneitä ei ollut enää näkösällä. Ilma pimeni nopeasti tummien pilvien kiitäessä ylitsemme lännestä itään. Tämä alkoi olla jo mielestämme muistuttaa myrskyä ja kello 19.30 päätimme, että hakeudumme johonkin satamaan. Päädyimme Dieppeen, joka oli noin 30 mailin päässä etelään sijainnistamme. Purjeena ainoastaan isompi myrskyjiippi keikuimme kohti valitsemaamme satamaa. Aallokko oli jo kasvanut monimetriseksi ja aaltoja murtui kannelle niin, että kulkuvalot välistä loistivat keulasta veden alta. Vettä alkoi jo tulla ohjaamon ovien raoista, myös yläpuolelta kastellen meidät ja ohjaamon läpimäräksi. Vaikeusastetta nosti myös se, ettei meillä ollut juuri Dieppen kohdalta elektronista karttaa, ainoastaan paperikartta 1:300 000 johtuen siitä ettemme aikoneet edes sinne. Toki satamakirjasta saimme tietoomme sataman syvyyden sekä nousu- ja laskuveden, jonka eroksi tuli tulvavuoksella 9,5 metriä. Virralla ei ollut nyt enää väliä, koska sinne menisimme olisi virta mikä tahansa.

Laskimme saavuttavamme Dieppen noin kello 2 yöllä. Otimme VHF:llä yhteyden satamaan pyytäen lupaa tulla suoraan sisään eli että saisimme vihreän valon. Vastaukseksi saimme sujuvaa ranskaa jota emme kielloksikaan tunnistaneet. Veneemme tuntui jo pienehköltä tähän merenkäyntiin vaikkakin käyttäytyi olosuhteisiin nähden erittäin luotettavasti.

Sataman valot nähtyämme suuntasimme satama-aukkoa kohti, joka huolimatta noin 150 m:n leveydestä näytti olemattomalta aaltojen kuljettaessa venettämme sitä kohti. Osuimme aukkoon ja ajoimme uloimpaan satama-altaaseen, olimme suojassa.

Ajelimme sisempään satamaan ja kiinnityimme laiturin päähän, joka oli maalattu punaiseksi, mutta kun ei muitakaan paikkoja ollut vapaana jäimme yöksi siihen. Aamulla sataman henkilökunta tuli näyttämään meille laituripaikan. Irrottautuessamme paljastui punaisen värin salaisuus, se oli värjännyt valkoiset lepuuttajamme vaaleanpunaisiksi. Myöhemmin tapasimme veneitä tällä värillä värjätyin lepuuttajin eli hekin olivat käyneet Dieppen laiturin päässä.

Myrsky jatkui varoituksin ja veneet pysyivät satamassa. Myrskyvaroituksen poistuttua illalla 13.8 päätimme lähteä seuraavana aamuna. Jo kello 4 irrottauduimme laiturista ja suuntasimme myötävirrassa kohti Cherbourgia. Saavuimme sinne illalla kello 21.00 takanamme 111 sm ja kiinnityimme satamakapteenin ohjein englantilaisen aluksen kylkeen joka vuorostaan oli ranskalaisen aluksen kupeessa. Englantilaisen veneen kippari ilmoitti heidän lähtevän aamulla kello kuusi. No sehän sopi meille. Aamulla kuuden aikaan ei naapurialuksessa ollut minkäänlaista liikettä joten koputin kanteen ja ilmoitin kellon olevan halutussa lähtöajassa. Herätys oli heille yllätys. Olin toki jo arvannut heidän olevan englantilaisessa ajassa, ei Keski-Euroopan ajassa.

Seuraavana päivänä tankkasimme 300 litraa polttoainetta ja vaihdoimme samalla kylkikiinnitykseen omalle laituripaikalle. Illalla saapui kaksi suomalaisvenettä, joista toisen olimme jo tavanneetkin Schevenigenissä.

Nyt oli jo korkea aika ottaa vuorovesitaulukot vakavasti, olihan tällä alueella maailman voimakkaimpiin lukeutuvat vuorovesivirrat. Lähdön täytyisi tapahtua aamulla, että pääsisimme myötävirtaan Kanaalin saarille.

Aamulla 16.8 hieman ennen seitsemää suuntasimme Guernseyn saarelle. Nopeutemme alkoi kohota heti kun saavuimme niemen kärkeen ja aallokko oli pystyaallokkoa sekä voimakkaasti pyörteistä. Nopeutemme nousi jo 13,5 kn GPS:llä mitattuna reilussa aallokossa. Oli siinä menemisen meininkiä. Saavuimme Guernseyn saarelle St Peter Portiin jo 12.45. Vastassa satamaviranomaiset, joita kiinnosti ensimmäiseksi, onko aluksessa eläimiä. Ei ollut. Laitureilta ei ole maayhteyttä vaan kulku tapahtuu joko taxi-veneellä tai omalla jollalla. Valuutta on omaa, mutta luottokortilla voi maksaa joka paikassa. Ilma oli aurinkoinen mutta tuulinen, yli 10 m/s.

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Ranskan rannikkoa huonossa säässä. Ukkospilvet seurasivat toinen toistaan ja opettelin tunnistamaan niitä tutkalla. Tutkalla näkikin niiden syvyyden tosi upeasti ja niin voimme suunnitella kurssin niitä väistellen tai ainakin niiden keskustoja vältellen. Illalla saavuimme Port BlancŽiin ja ankkuroimme kylän edustalle Ranskan lipun alla olevan NC 38:n taakse. Saapuessamme ilma oli muuttunut kirkkaaksi ja tyyneksi. Noin 2 tuntia myöhemmin oli tuuli taas yltynyt kovaksi, oli pilkkopimeää ja ankkurimme alkoi antaa periksi. Nostimme ankkurin ja ajoimme NC 38:n ohitse lähemmäksi kylän rantaa jossa ankkuroimme uudestaan. Nyt alkoi vilskettä 38:ssa heidän tutkiessaan rantoja valonheittimillä ja miettiessä varmaankin oliko heidän ankkurinsa antanut periksi, kun me olimmekin siirtyneet takaa eteen. Aamulla seurasimme, kun paikalliset kalastajat lähtivät kalaan. Ajoivat noin 100 metriä rannasta laskivat verkon veteen ja nostivat sen muutamaa minuuttia myöhemmin ylös. Saalista oli ja reilusti. Tätä jatkui saman verran kun meillä meni aamutoimituksissa ja aamiaisessa. Kalastajat saivat laatikkonsa täyteen ja suuntasivat rannalle Tavernaan.

Ankkurin nosto ei ottanut sujuakseen vinssin voimien ollessa tosi koetuksella. Lopulta ankkuri nousi tuoden mukanaan teräsvaijerin, joka oli pyörinyt useamman kerran ankkurin ympäri. Saatiinhan sekin irti. Seuraavaksi Port Paludeen, jossa oli kunnon teräspoijut suojaisella lahdella. Aamulla joku ajeli kalastaja veneellä poijuissa olevien veneiden kautta. Arvelimme miehen myyvän tuoretta kalaa suoraan veneisiin. Emme tarvinneet kalaa. Myöhemmin selvisi miehen keränneen poijumaksuja.

Port Paludesta purjehdimme Camaret sur Meriin, jossa Belgian Nieuwportissa kohtaamamme suomalaiset Heikki, Liisa ja Timo odottivat meitä. Tämä satama on Brestin edustalla ja Biscayan ylittäjien odotus satama. Olimme jo viimeiset 3 viikkoa seuranneet korkeapainetta joka oli muodostunut läntisen Atlantin puolella ja oli liikkeessä kohti itää eli Eurooppaa. Tämä korkeapaine 1025 mb saavutti Pohjois-Espanjan ja kääntyi pohjoiseen kuin tilauksesta. Odotellessamme tätä korkeapainetta saapui satamaan suomalaisvene, jossa kaksi nuortaparia oli menossa Karibialle. Menimme Heikin kanssa keskustelemaan heidän kanssaan jolloin selvisi, että alus jolla he olivat liikkeellä oli Heikille tuttu. Tämä alus oli valmistettu oluttynnyreistä silloisen Heinolan oluttehtaan jäämistöstä. Miehistölle tämä oli hauska yllätys, seilata vanhalla tynnyrillä yli Atlantin.

4. Camaret sur Mer'istä Vilamouraan

21.8 huomasimme korkeapaineen alkavan vetäytyä takaisin etelää kohti ja tummien pilvien lähestyvän sekä pohjoisesta että lännestä Atlantilta. Tein ratkaisun ja lähdimme kello 14.30 Biscayalle. Virta oli puolellamme ja tuuli nousi 8-10 m/s:iin sivuvastaiseksi. Purjeina oli Genoa 1, kutteri, iso ja mesaani. Nopeutemme oli hieno 9-10 solmua, kun lähdimme matkamme ehkä jännittävämmälle osuudelle. Sadekuurot ja puuskaiset tuulet saattoivat meitä. Yöksi pienensimme purjeita jolloin myös tuuli rupesi heikkenemään. Yöllä tuuli rupesi pyörimään ja purjeet hakkasivat puolelta toiselle, mutta sadekuuroja saatiin sentään vielä. Virittelin tutkaan hälytysrajan 6 mailia eli jos joku tulee 6:n mailin säteelle laitteisto hälyttää. Tämän etäisyyden laitoin lähinnä sen takia, että tietäisin kuinka paljon siellä on liikennettä. Aamulla tulikin hälytys sillä jokin lähestyi meitä todella nopeasti takaa. Ensin en voinut ymmärtää tutkaa, sillä en nähnyt mitään kohteen suunnassa, kunnes näin lentokoneen laskeutuvan takaamme ja lentävän rinnallemme kohotakseen jälleen ylös. Hieman tämän jälkeen jokin kävi pinnassa ja välittömästi hyppäsi delfiini metrin korkeudelle veneenvieressä Olimme tunnistettu siltäkin osin.

Korkeapaineen saavutimme heti puolenpäivän jälkeen ja aurinko alkoi paistaa lämmittäen meitä shortsiasteelle saakka. Huomasimme isopurjeen revenneen hieman saumasta, joten purje alas ja neulomaan. Purjeen neulominen ei ole Martta-hommia, joten tein sen itse.

Näin ajelimme sekä purjeilla että koneella läpi seuraavan yön kohti Espanjan La Corunaa. Seuraavana päivänä aallokkoa tuli eri kokoluokissa vähän joka puolelta, isoja maininkeja joiden selässä oli vielä aallot. Veden väri oli todella kaunis ja sitä oli allamme 4500 m.. Delfiinit tulivat parvissa välillä tervehtimään ja leikkimään kansamme tai ainakin veneen kanssa.

Saavuimme La Corunaan illalla kello 22.00 ja menimme ensimmäiseen vapaaseen poijuun ja nukuimme pois univelkamme. Aamulla siirryimme sisäsatamaan kylkikiinnitykseen. Takanamme oli Biscayan ylitys 343 sm.

Jatkoimme matkaa 26.8 etelään päin käyden mm. Capo Finisterran kautta Portugalin Bayonaan. Matkalla tuotti tuskaa kalastajien verkot tai vähintäänkin verkonmerkit, niitä oli koko rannikko täynnä aina 200 m:n syvyyteen asti. Neuvo meille oli kulkea ainakin 500 m: syvyisillä vesillä, jolloin välttää kalastajien pyydykset.

Bayonasta seilasimme Povoa de Varzimiin, jossa olimme samassa laiturissa Union Jackin alla purjehtivan NC 43:n kanssa. Vanhat herrat halusivat tulla ottamaan köytemme vastaan tältä alukselta, joten hidastelimme, että he kerkiävät tähän toimitukseen mukaan. Jutellessamme selvisi, että aluksemme olivat saman ikäisiä, siis sisaruksia. Täällä pääsimme myös eroon jäteöljyistämme, koska olimme vaihtaneet moottoriöljyt edellisessä satamassa.

Seuraava satama oli Figueira da Foz, jossa vielä oli vielä ilmoittauduttava erikseen immigrantille, kuten Portugalissa muutenkin. Muuten viranomaismuodollisuudet olivat EU:n sisäisessä liikenteessä minimaaliset. Tämähän on hieno asia.

Seuraavana aamuna oli kova sumu niin, ettei laituria pitemmälle näkynyt. Siitä huolimatta puolen päivän jälkeen lähdimme liikkeelle, vaikkei sumu ollut hälventynytkään. Ajelimme sumussa koko päivän tutka päällä kunnes saavuimme illalla Porto da Nazareen. Satamakapteeni Mike oli vastassa ja sanoi , ettei satamassa ole yhtään vapaata paikkaa, mutta parin tunnin kuluttua voisimme mennä huoltoaseman laituriin joka olisi joka tapauksessa sataman paras paikka laiturinsa vuoksi, joka nousi ja laski vuoroveden mukaan. Emme kuitenkaan saaneet sanoa, että hän on antanut paikat. Näin teimme.

Olimme mukavasti asettautuneet laituriin, kun saapui kaksi poliisia ja tiukkasivat mitä asiaa meillä on olla huoltoaseman laiturissa, ettei vaan Mike ole myynyt paikkaa meille? Kysyimme kuka Mike? Saimme jäädä laituriin, mutta emme saisi aiheuttaa häiriötä! OK.

Seuraavan aamuna sumu jatkui, mutta ajelimme koneella hiljakseen, kunnes aurinko vihdoin alkoi paistaa. Illaksi saavuimme Lissabonin edustalle Cascaisiin. Olin käynyt täällä työmatkallani pari vuotta aikaisemmin ja jo silloin paikan erinomaisuus jäi mieleeni. Kävimme täältä käsin paikallisjunalla Lissabonissa.

Jatkoimme matkaa parin päivän päästä, lähtien illemmalla, tarkoituksena ankkuroitua johonkin sopivaan lahteen. Tällainen löytyi hieman ennen puolta yötä ja laskimme ankkurin suojaiseen satamaan, ankkurivahti päälle ja nukkumaan. Paikan nimi oli Sines.

Seuraava ankkuripaikka oli nimeltään Praia de Paleira. Ankkurin lasku oli helppoa, nosto ei. Aamulla ankkurivinssi ei halunnut toimia alkuunkaan, tiesin kyllä syyn, se oli solenoidi joka oli totellut viimeistään vasaralla mutta ei tänään. Ketjua oli ulkona noin 30 metriä ja kaikki käsin vedettävissä. Vetelinhän minä niin reippaasti, että rannalta lähti jo kumivene auttamaan nostoa. Kun vene oli vieressämme, saimme jo ankkurinkin näkyviin ja lopulta myös veneeseen. Hiki kaatui kaljusta.

Meitä odotettiin jo seuraavassa satamassa, joka oli nimeltään Vilamoura. Heikki ja Liisa olivat saapuneet pari päivää aikaisemmin sinne ja ihastuneet tähän paikkaan niin, että päättivät jäädä talvenviettoon tänne. Paikka oli todella mukavan tuntuinen ja tasokas, mikä luonnollisesti heijastui myös hintatasossa. Matkahalumme Välimerelle voitti kuitenkin tämän paikan houkutukset, joten parin päivän kuluttua jatkoimme matkaa.

5. Vilamourasta Almerimariin

Ankkuroimme Travirassa joen suulle, mutta virran voimakkuuden takia jouduimme nostamaan ankkurin ja siirtymään eteenpäin. Lopuksi ajoimme mereltä noin puolenkilometrin päähän rannasta johon laskimme ankkurin noin 10 metrin syvyyteen. Tuuli käänsi aluksemme sivuaaltoon jolloin keinuimme voimakkaasti aallokossa. Saimme unenpäästä kiinni, kun tuuli kääntyi ja aluksemme myös vasten aallokkoa. Tätä kesti hetki koska tuuli kääntyi 180 astetta ja keinuminen jatkui kuten ennenkin.

Aamulla aikaisin jatkoimme matkaa ja vaihdoimme Espanjan lipun saalinkiin. Puolen tunnin purjehduksen kuluttua olimmekin jo Espanjan vesillä. Kalastusalukset suurenivat huomattavasti portugalilais-kollegoihin verrattuna. Harmikseni löpön tuoksu tuntui taas veneessä, joten arvelin magneettiventtiilin vuotavan jälleen. Noin tunnin päästä tästä havainnosta purjehdimme öljyläikkään. Tätä öljyläikkää riittikin sitten seuraavaksi tunniksi eli sen täytyi olla valtava. Emmehän tienneet menimmekö laidalta vai keskeltä. Eikä se magneettiventtiili vuotanut, haju tuli tästä öljyläikästä. Illaksi menimme Gadiziin satamaan.

Aamulla kohti Gibraltaria. Kerrankin virta vei oikeaan suuntaan, aurinko paistoi ja olo oli mitä mukavin. Lähestyessämme Tarifaa rannikkoliikenne alueella alkoi tuuli nousta nopeasti ja puhalsi suoraan vastaisesti. Etelässä kohosivat vuoret Marokon puolella ja vieressämme Espanjan puolella muodostaen solan, josta tuuli vastaisesti. Nopeutemme nousi 11 solmuun, purjeena oli ainoastaan suurempi myrsky jiippi ja edessämme vaahtoseinä, joka kulki poikki salmen. Välimeren ja Atlantin kohtaaminen ei vaikuttanut lainkaan rauhanomaiselta. Virta painoi meitä kohti kuohua. Tuulennopeus nousi jatkuvasti ja sen ollessa 16 m/s siirryimme ajohyttiin. Yritimme mennä mahdollisimman varovasti kohti aaltoseinää joka murtui koko ajan ja oli jopa pelottavan korkea. Ensimmäinen aalto heitti keulan ylös, sieltä alas ja uusi aalto suoraan päälle. Vesi virtasi ajohyttiin ovien joka raoista. Tuulen voima oli kasvanut koko ajan ja se käänsi veneen poikittain aallon päällä, vaikka kone kävi täysillä ja ruori oli ääriasennossa. Lepuuttajat nousivat telineistään ja pomppivat köysiensä varassa milloin kannella milloin meressä. Tätä jatkui noin tunnin verran eli tämä alue oli verrattain lyhyt. Tarifan edustalla menimme jo kannelle jolloin tuuli oli 20-22 m/s, tämäkin tuntui jo rauhalliselta. Kokemusta ihmetellessämme putosi fokkapurjeemme kannelle nostinlenkin ollessa revennyt.

Ajelimme koneella Tarifan satamaan. Satamassa oli Espanjan kuninkaallisen laivaston alus lähdössä merelle harjoituksiin 10 päiväksi ja he lupasivat paikkansa meille siksi ajaksi. Miehistö kertoi meille, että Tarifassa tuulee aina joskus vähemmän, joskus enemmän., tänään enemmän. VHF:llä tulee säätiedotus 15 minuutin välein.

Salmi on yksi maailman suurimmista virroista ehkä jopa suurin, suurempi kuin Amazon. Vuorovesi aiheuttaa virtaa samoin Välimeren suurempi haihtuvuus. Laivaliikenne on suuri, josta johtuen emme menneet keskemmälle reittijakojärjestelmän mukaisesti. Rannikko on varattu rannikkoliikenteelle. Poikittaisliikennettä myös Tarifan ja Tangerin välillä.

Tarifassa olimme kaksi päivää jonka jälkeen 10.9 tuulen laantuessa lähdimme kohti Gibraltaria.

Saavuimme hetkessä Gibraltarin edustalle, mutta päätimme jatkaa eteenpäin, koska olimme käyneet täällä pari vuotta aikaisemmin matkallamme Marokkoon.

Estebonaan saavuimme kello 16 ja kokonaismatkamme oli 2908 sm. Seuraavana päivänä jatkoimme Marbellan Puerto Banukseen, jossa tankkasimme 256 litraa ja jatkoimme lähemmäksi kaupunkia Marina La Bajadillaan. Täällä olisimme viipyneet pitempäänkin, mutta saimme paikan ainoastaan kahdeksi päiväksi. Soitimme Fuengirolaan varataksemme sieltä paikan pariksi viikoksi, koska aioimme käydä Suomessa. Pyysivät tulemaan paikan päälle jolloin hoitaisivat laituripaikan, joten purjehdimme seuraavana päivänä sinne. Saimme paikan ja varasimme netistä lennon Malagasta Helsinkiin. Tuntia myöhemmin matkasimme jo lentoasemalle josta lensimme lomalle Suomeen.

Palasimme Suomesta Fuengirolaan 26.9, jossa kesä jatkui 30 asteen lämmöllä. Jäimme vielä pariksi päiväksi Fuengirolaan, josta jatkoimme Benalmadenaan, jota pidän yhtenä kauneimmista satamista tällä alueella. Benalmadenassa tapasimme siellä asuvia tuttujamme ja mietimme satamaa minne veisimme veneemme talveksi. Päädyimme Almerimariin, jonne ei ole pitkä matka ja se kuuluu Costa del Solin alueeseen. Purjehdimme itään päin ja saavuimme Motriliin, jossa ankkuroiduimme sillä seurauksella, että jouduin taas nostamaan ankkurin käsin. Purjehdimme eteenpäin nähden paljon delfiinejä, jotka eivät olleet tänään seurallisia johtuen ehkä niiden lounasajasta. Saavuimme Almerimariin 1.10.2006 kello 15.30.

Tämä satama on oleva veneemme tuleva talvisäilytyspaikka sekä samalla meidän oleskelupaikka niille ajoille mitkä vietämme Espanjassa. Talvisäilytys ei tarkoita tässä tapauksessa veneennostoa ja leirinpurkamista vaan ainoastaan ettemme purjehdi eteenpäin, päivittäispurjehdukset ovat edelleen mahdollisia.